Keväällä Gregorianan vuosi alkaa Vanhan musiikin päivänä 21. maaliskuuta – päivänä, jolloin juhlistetaan myös Johann Sebastian Bachin syntymäpäivää. Tyrvään kaksitornisessa kirkossa vuosisatoja vanha musiikki kohtaa kevään lisääntyvän valon: päivä muistuttaa siitä, kuinka vanha musiikki syntyy aina uudelleen, kun se soi tässä hetkessä.
Kesällä koittaa vuoden suuri kohokohta, kun Sastamala Gregoriana levittäytyy useaksi päiväksi ympäri kaupunkia. Keskiaikaiset kivikirkot, kartanot ja muut konserttipaikat täyttyvät musiikista, kansainvälisistä ja kotimaisista taiteilijoista sekä konserteista, kohtaamisista ja yhteisestä festivaalitunnelmasta.
Syksyllä kokeilemme mielellämme jotain hieman erilaista. Syyskonsertti voi viedä tuttuun kirkkotilaan tai aivan uudenlaiseen ympäristöön, ja vanha musiikki saa rinnalleen uusia ajatuksia, esiintyjiä – ja välillä yllättäviäkin näkökulmia.
Jouluna hiljennymme hämärään, kynttilöiden ja tuohusten valoon. Joulukonsertissa vanha musiikki voi kohdata muita musiikin lajeja ja taiteita, ja myös yleisö voi päästä osaksi elämystä. Tuttu joulu saa näin joka vuosi hieman uuden äänen, valon ja tunnelman!