Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Echoes of Arcadia

  • Sastamalan Pyhän Marian kirkko 119 Sastamalan kirkon tie Pirkanmaa, 38210 Finland (kartta)

Mandoliini Roomassa 1700-luvun alussa

Rooma, 1730. Aatelissuvut pyrkivät arvovaltansa lisäämiseksi palkkaamaan aikansa parhaita taiteilijoita ja tekijöitä. Ikuinen kaupunki on loistonsa huipulla. Tänä suuren taiteellisen ja kulttuurisen kuohunnan aikana kukoistaa Arcadian akatemia, jonka tarkoituksena on palauttaa taide klassiseen ihanteeseen ja vapauttaa se barokin keinotekoisuudesta ja ylilyönneistä. Samoina vuosina, jolloin Arcangelo Corellin teoksista tulee erittäin suosittuja kaikkialla Euroopassa, Roomassa julkaistaan kaksi painettua sonaattikokoelmaa, jotka on tarkoitettu erityisesti mandoliinille. Nimiölehdessä käytetty termi "mandola" viittaa pieneen, luuttutyyppiseen soittimeen, jota käytettiin Roomassa 1600-luvun puolivälistä aina 1700-luvulle saakka. Tämän konsertin aikana Pizzicar Galante kutsuu yleisön tutustumaan osaan kaikkein aikojen inspiroivimmista ja kiehtovimmista teoksista, jotka on koskaan sävelletty mandoliinille.


Pizzicar Galante (FR)

Anna Schivazappa, mandoliini & liidaus
Ronald Martin Alonso, viola da gamba
Francesco Tomasi, teorbi
Anna Fontana, cembalo

Pizzicar Galante on aikamme johtavia mandoliinin ja basso continuon yhdistävän ohjelmiston esittäjiä ja yhtyettä on ylistetty sen "hienoudesta, luovuudesta ja hengestä" (Olivier Fourés, Diapason, 2019) sekä tulkintojen "kommunikatiivisesta energiasta" (Sébastien Llinares, France Musique, 2019). Vuonna 2012 mandoliinisti Anna Schivazappan aloitteesta perustettu yhtye kokoaa yhteen joukon muusikoita, jotka käsittävät musiikin elävänä vuoropuheluna ja jotka välittävät anteliaasti ja tarmokkaasti iloaan yhteissoitosta jokaisessa konsertissa ja levytyksessä.

www.pizzicargalante.com
www.facebook.com/pizzicargalante
www.instagram.com/pizzicargalante
open.spotify.com/artist/3q2edA7PoAooziVVg91oTZ?si=OY0fvyYlRay2IdcuBtnPCg


Sastamala Gregoriana myöntää S-Etukortilla 15 % alennuksen viidestä Pyhän Marian kirkossa järjestettävästä konsertista 17.-21.7.2024 välisenä aikana. Etu koskee normaali- ja eläkeläishinnoiteltuja lippuja A-, B-, ja C-katsomoista. Etu koskee max. 2 lippua / asiakas ja lippuja voi ostaa Lippu.fi-myyntikanavista S-mobiilista löydettävällä alennuskoodilla tapahtuman alkuun saakka.

Edellinen
Edellinen
17. heinäkuuta

Muinaismusiikin ja -soitinten muistoissa

Seuraava
Seuraava
18. heinäkuuta

Pizzicar di Corde