Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Corellin kaupungissa

  • Tyrvään Pappilan Kivinavetta 2 Jaatsinkatu Pirkanmaa, 38210 Finland (kartta)

Roomalaisen musiikin jalokiviä

Arcangelo Corelli (1653-1713) asui suuren osan elämästään Roomassa, ja hän vaikutti niin Rooman kuin koko Euroopan musiikkielämään ja sävellystyyliin. Giovanni Battista Bononcini (1670-1747) puolestaan muutti Roomaan vuonna 1691, ja hänet otettiin jäseneksi musiikkiakatemia Accademia Nazionale di Santa Ceciliaan sekä kirjallisuusakatemia Accademia dell'Arcadiaan, jonka muusikkojäsenet vastustivat musiikin viihteellisyyttä. Accademia dell'Arcadian muusikkojäseneksi otettiin myös Benedetto Marcello (1686-1739). Corellin aikaan Roomassa oli myös Pietro Giuseppe Gaetano Boni (1600-luvun loppupuoli - n. 1750), joka julkaisi Roomassa kolme sonaattikokoelmaa - niistä ensimmäinen on sävelletty sellolle ja cembalolle. Nuori Georg Friedrich Händel (1685-1759) saapui Roomaan vuonna 1707 ja imi vaikutteita ikuisesta kaupungista. Hän sävelsi siellä ollessaan valtavan määrän musiikkia, ja tapasi Corellin lisäksi ainakin Alessandro ja Domenico Scarlattin (1685-1757), joista jälkimmäisen kanssa järjestettiin kilpasoittajaiset vuonna 1709. Roomassa ollessaan Scarlatti sävelsi useita oopperoita, ja toimi Cappella Giulian kapellimestarina Vatikaanissa. 


Trio Époque (FI)

Hanna Haapamäki, nokkahuilu
Pieta Mattila, sello
Laura Vihreäpuu, cembalo

Hanna Haapamäen työvälineisiin kuuluu varsinainen nokkahuilujen ja traversojen kokoelma. Hannan erikokoiset ja erityyliset huilut soivat lukuisten orkestereiden, kuten FiBOn, HeBon ja Espoon barokin riveissä, mutta myös omien yhtyeiden, kuten barokkiyhtye Baccanon ja Bravade-nokkahuilukvartetin konserteissa. Oman siivunsa ajasta vievät myös monitaiteiset projektit, Espoon barokki ry:n hallitustyö,  koululaiskonsertointi Konserttikeskuksen palveluksessa ja koulutustoiminta Collegium ry -yleisötyöryhmässä sekä konsertointi ikäihmisille palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Suomen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö sekä Taike ovat tukeneet Hanna Haapamäen taiteellista työskentelyä.

Pieta Mattila konsertoi etupäässä barokki- ja renessanssiohjelmiston parissa. Hän toimii sellistinä ja gambistina useissa yhtyeissä kuten Eloisa Consort ja Pohjolan Minerva, sekä suurissakin kokoonpanoissa Espoon barokin, Ensemble Nylandian, Kuninkaantien muusikoiden ja FiBOn riveissä. Pieta työskentelee lisäksi soitto-opettajana Töölön ja Länsi-Helsingin musiikkiopistoissa, sekä tuottaa vanhan musiikin konsertteja kuten Espoon barokkipäivät -festivaalia Espoon barokki ry:n hallituksen jäsenenä. Vanhan musiikin opinnot kuljettivat Pietaa Sibelius-Akatemiasta Pariisin konservatorioon (CNSMD de Paris) sekä Bremenin musiikkikorkeakouluun (HfK Bremen). Pietan barokkisello-opettajia olivat mm. Lauri Pulakka, Viola de Hoog ja Bruno Cocset, ja hän sai sellon lisäksi viola da gamban opetusta Markku Luolajan-Mikkolalta.

Cembalisti Laura Vihreäpuu on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja toimii pedagogina  Espoon musiikkiopistossa ja Musikinstitutet Kungsvägenillä. Lauran kipinä vanhaan musiikkiin syttyi jo aikoinaan Joensuun konservatoriossa pianopedagogian opintojen aikana. Cembalon rikas äänimaisema ja barokkimusiikin ilmaisuvoima kiehtoivat ja kiehtovat edelleen. Laura konsertoi monipuolisesti osana erilaisia kokoonpanoja kuten Espoon barokin yhtye, Kuninkaantien muusikot, Duo Vesalainen & Vihreäpuu ja uusimpana Trio Époque. Laura on myös yksi Espoon barokin perustajajäsenistä ja toimiikin yhdistyksessä aktiivisesti pyrkien siten osaltaan rikastuttamaan Espoon kulttuuritarjontaa.


Edellinen
Edellinen
18. heinäkuuta

Alle glorie del Tebro - roomalaisia kantaatteja ja sonaatteja

Seuraava
Seuraava
19. heinäkuuta

Italialainen päivällinen I