Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Mystinen Carlo G – 1600-luvun musiikin Pandoran lipas

  • Tyrvään Pappilan Kivinavetta 2 Jaatsinkatu Pirkanmaa, 38210 Finland (kartta)

Nunnaluostarin kätketty Pandoran lipas

Kuka oli mystinen 1600-luvun säveltäjä Carlo G? Vasta 2000-luvun alussa wieniläiseltä kirpputorilta löytyi sattumalta luostarikäytössä ollut käsikirjoitus, joka herätti löytäjänsä kiinnostuksen. Kokoelma käsittää 85 kappaletta 1600-luvun virtuoosista italialaista musiikkia. Kappaleet on kirjoitettu luultavimmin naisäänelle, ja laulutekstit ovat kaikki hengellisiä. Nämä seikat puoltavat teoriaa siitä, että kokoelma on ollut vokaalisesti taitavien nunnien hengellisenä laulukirjana. Musiikkikäsikirjoitus sisälsi silminnähden laadukasta ja ennen tuntematonta musiikkia. Esilehdellä näkyy säveltäjän nimi, Carlo G….. ja lopun nimestä on sotkenut suttuinen tahra. Carlon omien sävellysten lisäksi joukossa on muiden merkittävien säveltäjien musiikkia, muun muassa Giulio Caccinin ennen tuntematon teos.

On erittäin harvinaista, että vielä nykyaikana löydetään 400 vuotta sitten unohduksiin jääneitä barokin ajan musiikkikokoelmia. Vielä harvinaisempaa on, että kokoelma on niin merkittävä kuin Carlo G. Poikkeuksellisen käsikirjoituksesta tekee se, että normaalisti improvisoituja koristelukuvioita on kirjoitettu auki nuotteihin. Tämä antaa nykyesittäjälle uutta tietoa varhaisbarokin musiikin esittämiskäytännöistä. Lisäksi kokoelmassa on mainittu tietyt soittimet, kuten viulu, chitarrone (arkkiluuttu) ja lira da gamba (lirone), mikä on myös epätavallista ajankuvalle. Instrumenteille osoitetut kappaleet sisältävät myös laulutekstin, joten niiden kohdalla voidaan valita, esittääkö kappaleen viulisti vai laulaja. Tämä varsin muuntautumiskykyinen esittämisen ihanne kertookin ajankuvalle tyypillisestä ihanteesta, laulun ja ihmisäänen jäljittelystä. Kappaleet pursuilevat toinen toistaan virtuoosisempaa tekstuuria. Varhaisbarokin ornamentaation tarkoitus oli paitsi elävöittää tekstuuria, myös nostaa esityksen ilmaisuvoimaa. Jääkö tekijä meille ikuiseksi arvoitukseksi, barokkimusiikin Pandoran lippaaksi?


Ensemble Aspiratio (FI)

Anna-Maaria Oramo, mezzosopraano
Aira Maria Lehtipuu, viulu
Heidi Peltoniemi, viola da gamba
Eero Palviainen, luuttu
Jouko Laivuori, urut

Ensemble Aspiratio esittää varhaisbarokin vokaalimusiikkia. Yhtyeen jäsenet ovat alan ensiluokkaisia tekijöitä ja kutsutaan produktiokohtaisesti. Ensemble Aspiratio tuo vanhan musiikin kentälle tarinallisuuden ja ilmaisulähtöisyyden näkökulmia. Nimi aspiratio – ohmienevä henkäys – viittaa italialaisessa ja ranskalaisessa 1600-luvun musiikissa tunnettuun aspiratio-korukuvioon. Se pyrkii myös välähdyksenomaiseen yhteyden kokemukseen menneiden aikojen musiikkikulttuuriin, jonka elävä ja omistautunut esitys voi tavoittaa.


Edellinen
Edellinen
19. heinäkuuta

Venite Gentes – barokin ajan hartaita säveliä

Seuraava
Seuraava
20. heinäkuuta

Italialainen päivällinen II