paakuva_1.jpg

Sastamala Gregoriana - Wanhan Musiikin Päivät

Yksi Pirkanmaan kesän viehkeimmistä festivaaleista, vanhan musiikin Sastamala Gregoriana soi vuosittain heinäkuun viimeisellä viikolla Sastamalassa, Rautaveden ikiaikaisissa kulttuurimaisemissa.

Sastamala Gregoriana tuo konsertteineen, ilmaistapahtumineen ja kursseineen oman värisävynsä Suomen musiikkikesän kirjoon. Ympäröivä kansallismaisema, kirkkomiljöö ja kuulijan valloittava vanha musiikki muodostavat kokonaisuuden, jonka kaikki palaset ovat sopusoinnusssa keskenään, niin kuin lumoavassa musiikkitapahtumassa kuuluukin.

KONSERTIT

Monipuolisessa konserttisarjassa tarjotaan yleisölle musiikkia kaikilta vanhan musiikin aikakausilta, niin keskiajalta kuin barokin ja renessanssin kausiltakin, esitellen laajasti sekä vokaali- että instrumentaalimusiikkia. Esiintyjät ovat suomalaisia ja kansainvälisiä vanhan musiikin huippuja. Konserttisarjaa täydentää kansainvälinen mestarikurssi sekä ilmaistapahtumat. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii englantilainen luuttutaiteilija Michael Fields.

Tutustu kesän 2014 konserttiohjelmistoomme
Konserttitiedot

Konserttipaikat

Sastamalan keskiaikainen Pyhälle Marialle omistettu kirkko sijaitsee Sastamalan Karkussa. Tämä muinaisen Sastamalan pitäjän 1400-luvun lopulla rakennettu kirkko on toinen keskiaikaisista kirkoistamme. Tynnyriholvi, paksut kiviseinät ja maalattia tekevät kirkosta ainutlaatuisen konserttisalin, jonka akustiikka on upea.

Yksi konserteistamme on Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Se tuhoutui palossa 1997, rakennettiin talkoilla uudelleen, otettiin puuvalmiina käyttöön vuonna 2003 ja valmistui maalaustenkin osalta vuonna 2009. Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen taide on nostanut kirkon suuren yleisön tietoisuuteen.

Kirkkojen sijainti Rautaveden äärellä maalaismaisemassa luo tapahtumalle ihanteelliset puitteet.

Ajo-ohje Sastamalan Pyhän Marian ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkoille

Sastamalan Pyhän Marian kirkko: Tampereen suunnasta ajetaan Porin tietä (valtatie 11) Mouhijärvelle ja siitä Häijäässä Sastamalantielle (249). Siinä on liikenneympyrä Pori-Hämeenkyrö-Tampere-Vammalan Karkku. Tästä noin 11 km Vammalan Karkun suuntaan. Siitä on tarkat ohjeet Sastamalan kirkolle. Tiehaarassa on myös Gregorianaa osoittavat seiväsviitat. Turun suunnasta ajetaan Huittisten kautta (valtatie 12) Vammalaan. Kokemäenjoen ylitys voi tapahtua jo aikaisemminkin pohjoispuolta vievälle Sastamalan tielle (249). Kirkolle käännytään samasta paikasta ( siis oikealle) kuin Tampereen ja Pohjanmaan suunnasta tulijatkin. Osoite on Sastamalan kirkontie 119, Sastamala.

Tyrvään Pyhän OIavin kirkko: Vammalan keskustasta ajetaan Sastamalantietä (tie n:o 249) n. 2 km ja käännytään Kallialan kirkkotielle oikealle. Porin tien suunnasta käännytään Sastamalantielle ( n:o 249) ja ajetaan n. 20 km, käännytään vasemmalle Kallialan kirkkotielle. Osoite on Kallialan kirkkotie 50, Sastamala

Taiteellinen johtaja

Sastamala Gregorianan taiteellinen johtaja on luuttutaiteilija Michael Fields, joka on ollut festivaaliin liittyvän mestarikurssin opettajana vuodesta 1997. Michael Fieldsin kiinnostus taiteesta, historiasta ja teatterista sekä monipuolinen ura näyttelijänä, ohjaajana ja opettajana ovat kuljettaneet häntä eri puolille maailmaa. Yhdessä sopraano Evelyn Tubbin kanssa he ovat löytäneet Suomesta ja nykyisestä Sastamalasta kesän kiintopisteen, Sastamala Gregorianan.

Yhteystiedot

Sastamala Gregoriana ry
Kotipaikka Sastamala
Y-tunnus: 1717044-4

Yhteystiedot:

Festivaalin toiminnanjohtaja Johannes Rantanen
Puh. 045-8742345
johannes.rantanen@sastamalagregoriana.fi

Sastamala Gregoriana ry:n puheenjohtaja Maiju Vuorenoja
maiju.vuorenoja@sastamalagregoriana.fi
Puh. 044-5134150
Postiosoite: Asemantie 6, 38100 Sastamala

Hallitus:
Maiju Vuorenoja, puheenjohtaja
Marja-Liisa Rönkkö, varapuheenjohtaja
Birgit P. Jaakola, jäsen
Johannes Rantanen, toiminnanjohtaja, sihteeri
Elina Aho-Kuusama, asiantuntijajäsen

Taiteellinen johtaja:
Luuttutaiteilija Michael Fields Englannista
michael@musicalfields.org.uk

Majoitusta ja oheisohjelmaa

Sastamalan seudulla on runsaasti erilaisia mahdollisuuksia nauttia luonnosta ja harrastuksista. Majoittua voi hotellissa, mökeissä tai maatilamatkailutilalla. Oheisten linkkien takaa löydät sopivat vaihtoehdot:

Kestikievari Liekoranta:
www.liekoranta.fi

Hotelli Vammalan Seurahuone:
www.vammalanseurahuone.fi

Hotelli Ellivuori:
www.ellivuori.fi

Sastamalan seudun matkailu:
www.sastamalanseudulle.fi

Majoitusta kirkon vieressä:
www.wanha-pappila.fi