Uutiset

Festivaaliohjelma täydentyy ruokatapahtumilla

Sastamala Gregoriana -festivaalin 20.-27.7. oheisohjelmaksi on saatu kaksi uutta tapahtumaa.
Sunnuntaina 22.7. Tyrvään Pappila kattaa herkullisen sunnuntaibrunssin italialaisissa tunnelmissa. Venetsialaisia gondolilauluja Pappilan brunssilla esittävät festivaalin taiteellinen johtaja Michael Fields sekä kansainvälisen Mestarikurssin lauluopettaja Roberto Balconi.
Keskiviikon 25.7. kaikille avoin ja maksuton Pormestarin sinkkien ja pasuunojen ulkoilmakonsertti saa jatkokseen huikeat keskiaikaiset pidot Tyrvään Pappilan kesäravintolassa. Ja niin kuin kunnon pidoissa kuuluukin olla: näistä juhlista ei tarjottava kesken lopu!

*************

Sastamala Gregoriana Ry:n hallitus uudistui 21.3.2018 kevätkokouksessa

Sastamala Gregoriana ry on valinnut uuden hallituksen 21.3.2018 alkaen.

Festivaalin perustaja, puheenjohtajana yli 20 vuotta toiminut Maiju Vuorenoja siirtyy kunniakkaan uransa jatkoksi festivaalin taustajoukkoihin.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin festivaalin entinen toiminnanjohtaja Johannes Rantanen. 
Hallituksessa toiminut Kirsi-Marja Nieminen siirtyi Vuorenojan ohella taustajoukkoihin. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistö sekä KTM, Sastamalan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Päivi Pelttari.

Hallituksessa jatkavaa kanttori Anu Mattila sekä kutsuttuna asiantuntijajäsenenä festivaalin ensimmäinen toiminnanjohtaja, KTM Helena Salmi. Hallituksen alaisuudessa työskentelevät toiminnanjohtaja Tiina Kuusisto sekä taiteellinen johtaja, englantilainen luuttutaiteilija Michael Fields. Maiju Vuorenoja kutsuttiin uuden hallituksen toimesta yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.

**********

Festivaalin lipunmyynti alkaa 1.3.2018

Sastamala Gregoraianan kesän 2018 ohjelmisto on julkaistu.
Lipunmyynti alkaa 1.3. Tiketissä sekä Tyrvään kirjakaupassa.

**********

Sastamala Gregoriana mukana myös kevättalven konsertissa 28.2.2018

SUOMALAISEN KULTTUURIN ILTA KE 28.2.2018 KLO 18

Kalevalan päivänä koko Sastamalan kaupungin kulttuuriväki kokoontuu Tyrvään Pappilassa.
Ilta alkaa Tiedekeskus Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykosken yleisöluennolla Pappilan Aline-salissa. Tämän jälkeen katetaan iltapalapöytä Pappilan alakertaan, ja koko komeus huipentuu klo 20 Aira-Maria Lehtipuun Sacred-konserttiin seurakuntatalossa.

OHJELMA:
klo 18 Pappila, Mikko Myllykosken luento Pappilan yläkerrassa, Vapaa pääsy
klo 19 iltapala, Pappilan alakerrassa, Hinta 25 eur/hlö
klo 20 konsertti, Aira-Maria Lehtipuu, Seurakuntasali, Hinta 15 eur/hlö

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Sastamalan Opiston, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin,
Kulttuuria kaikille Ry:n sekä Sastamala Gregoriana Ry:n kanssa.

Varaukset